Nopea liipaisinsormi ei petä vapaa-ajallakaan
Henri on ollut kiinnostunut valo- ja videokuvaamisesta koko ikänsä, ja onkin sitä harrastanut amatööritasolla noin kymmenisen vuotta. Vuonna 2016 Henri päätti lähteä työkokeiluun tuoreeseen media-alan firmaan ja tästä innostuneena aloitti valokuvaamisen pienyrittäjänä huhtikuussa 2017. Saman vuoden syksyllä tuore yrittäjä haki opiskelemaan media-alan perustutkintoa ja siellä tarttui mukaan mm. videokuvaaminen ja monikameratuotannot.
Vuonna 2021 yritysmaailma jäi toissijaiseksi, ja Henri hyppäsi Kuksa Median mediaukon rooliin.
Kuksa Medialla kokenut valokuvaaja on päässyt hyödyntämään monipuolista media-alan osaamistaan, jonka kokemus on kartoitettu usealta eri osa-alueelta. Kesät on vietetty monikameratuotannoissa Seinäjoen tangomarkkinoilla, upeissa kesähäissä tai bändien mukana festareilla Saksan maata myöten. Talvet on työstetty yrityksien mainosmateriaalia.
Vapaa-ajalla Henrin voi löytää bänditreeneistä, kuntosalilta, koirien kanssa ulkoilemasta tai sitten töistä. Kesäisin hyvien kelien sattuessa myös maastopyöräily ja skeittaus on lähellä sydäntä. Vapaa-ajallakin kamera kulkee lähes aina mukana repussa ja liipaisinsormea ei silloinkaan säästellä. Uuden oppiminen ja kokeileminen on Henrille mieleistä puuhaa ja omia rajoja on aika ajoin mukava koettaa ylittää uusien projektien parissa.